Vauva-ajan taikaa....
Kaksosvauvojen vauva-aika on ollut meidän perheessä erityistä, kolmen "yksösenä" syntyneen lapsen jälkeen. Meidän kaksosvauva-aika poikkeaa monella lailla aiemmista vauva-ajoista ja vaikkakin se on ainutlaatuinen, juuri meidän perheen tarina, voi siitä ehkäpä olla iloa ja vertaistukea jollekulle samassa tilanteessa elävälle.
Vauvojen syntymä 36+4 raskauviikoilla alkoi käynnistyksellä (monokoriaalinen raskaus) ja sujui pientä jännitystä lukuunottamatta mainioisti. Kaksi tervettä ja hyvillä pisteillä syntynyttä vauvaa- oli suurenmoisen lahja ja kiitollisuuden aihe. Ihmettelimme kaiken "pelottelu-valmennuksen" jälkeen että miten kaikki pystyikin mennä niin hyvin ja normaalisti? Lastenlääkäri tarkisti vauvat ja lupaili vierihoitoon. Kätilöt opasti jo synnytyssalissa kahden vauvan yhtä-aikaisen imetyksen. Pyynnöstä sain molemmat heti synnytyksen jälkeen hetkeksi syliin siitä huolimatta että salissa oli väkeä paljon ja hässäkkää. Ensikosketus säilyy mielessä läpi elämän. Onneksi sain sen kokea myös Veijarin ja Sankarin kanssa.
Pääsin omaan huoneeseen ja pikku-kokoisille mini-miehille aloitettiin 3t välein tehosyöttö. Aika sairaaassa venyiiii ja veeenyii kun paino ei lähtenyt nousemaan. Aluksi sain hyvin apua ja hoitajan pullottamaan toista vauvaa, myöhemmin kun olin jo "vakio-asukas" hoitajat ilmoittivat että pärjään jo niin hyvin ettei tänne huoneeseen tarvi apua. Mies huomasi että voimat alkoivat hiipua ja olin itkuinen. Yritti puolestani pyytää lisää-apua että olisin saanut nukkua edes yhden yön ja kerätä voimia kotiutumisen ja vauvojen hoitoon. Hoitajat lupasivat ottaa toisen kaksosista yhdeksi yöksi (höh!).
Kun vertailen yhden vauvan arjen aloitusta tähän tupla-pakkausten saamiseen, haaste-pisteitä kertyy
- vauvojen pienipainoisuudesta.
- 3t tehosyöttö on uuvuttavaa.
- pienet vauvat eivät jaksa syödä yhtä tehokkaasti kuin 1 oikeankokoinen ajallaa syntynyt, imetykseen haastetta.
- Kuulorefleksejä ei saatu josta aiheutui moneksi viikoksi huolta ja itkua, onko toinen pojistamme täysin kuuro?
- verensokereita mittailtiin ja kotiinlähtö venyi jälleen.
- Yöunet jäivät lyhyiksi, se kuluttaa voimia vaikka olisi kuinka asenteella että tästä selvitään.
- Vauvoilla on eri rytmi aluksi.
Asiat jotka auttoivat selviämään ensimmäisistä viikoista:
- Mies oli kotosalla, hoidettiin vauvoja yhdessä ympäri vuorokauden.
- Isommille lapsille säilytettiin päiväkotipaikka jonne he palasivat kun mies palasi töihin.
- Olimme etukäteen sopineet että kun vauvat tulevat "keskosina" kotiin, meille ei tule ystävien ja sukulaisten virtaa, vaan ensin opimme hoitamaan kaikessa rauhassa vauvoja. Koti oli "rauhoitettu".
- Olimme päättäneet että selviämme vauva-ajan löysäämällä rutiineja, isompien lasten harrastuskuskaus meni minimiin, siivous-kritteereissä löysättiin, omat harrastukset vähennettiin minimiin.
- Neuvolasta tarjottiin jo ennen kaksosten syntymää ja sen jälkeen perhetyöntekijää jotta saan nukkua päivällä. Ensin ajattelin etten tarvitse, mutta jossain vaiheessa univelka kertyi niin suureksi että otin apua vastaan - ja olen kiitollinen siitä. Perhetyöntekijä kävi kerran viikossa klo 9-11 hoitamassa vauvoja ja minä jatkoin unia.
Koska toinen vauvoistamme sairastui vakavasti 3vk ikäisenä (verenmykytys ja luumätä) elimmekin seuraavat - mielessä hyvin sumuiset- kuukaudet lastensairaalassa. Vauva-aika siis alkoi hyvin haastavissa merkeissä, sitä se ei missään nimessä ole kaikille, eikä pidä yleistää.
Mutta mikäli jollakulla muulla on kokemusta vastaavanlaisesta sairaalareissusta voi kuvitella huolen, väsymyksen ja välillä jopa toivon menetyksen, päästänkö me koskaan täältä normaali-arkeen ja muun perheen luokse?
Kun palasimme kotiin olin onnellinen kun pääsin tuplarattaiden/vauvojen kanssa kävelylle, sain käydä omassa suihkussa ja nukkua omassa sängyssä - ja minulla oli perhe ympärillä kaikki isot ja pienet ja raskaista hoidoista selvinnyt pikku-potilaskin. Arki sujui sohvalla istuen, sylittäen, syöttäen, vaippoja vaihtaen, vähän levätenkin niinä päivinä kun isommat sisarrukset olivat päväkodissa. Olen niin syvästi kiitollinen ihanille päiväkotitädeille jotka ymmärsivät hiukan haastavamman perhetilanteemme ja olivat sylitelleet ja huomioineet lapset päiväkodissa. Pieni iso tyttömme oli päivän aikana saanut samanlaisen lettikampauksen kun muut tytöt päiväkotiryhmässä ja kotiin tullessa esitti sitä äidille. Kiitos päiväkodin tädeille jotka arvasivat että äiti jäi aamulla nukkumaan ja että isän taidot hädintuskin riittivät hiusten harjauksen.
Pikkuhiljaa elämä valkeni, vauvat saivat säännöllisen päiväuni rytmin, nukkuivat ulkona klo 10-12 ja klo 14-16. Aikaa jäi isommillekin lapsille, piirtää ja lukea satuja.
Lupasimme myös että kunhan "selviämme" alun, palkitsemme koko perheen yhteisellä aurinko-lomamatkalla. Sinne lähtivät myös isovanhemmat jolloin huomiota saivat suuremmat sankarit, omia urheiluhetkiä isä ja nukkumisaamuja äiti. Ja jopa pienet 4kk ikäiset vauvat nauttivat lämmöstä ja lomasta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti