tiistai 20. toukokuuta 2014

Lahjaideoita pikkulapsiperheille

1. "Tuun laittaan teille ruokaa, mitä haluatte syödä?"
2. "Leivoin just pullaa. Voinko tulla keittään sulle kahvit?"
3. "Minä vien lapset vaunulenkille, istu sinä vaikka alas lukemaan lehteä."
4. "Oon just kaupassa, mitä tuon teille?" 

5. "Tulin leikkaamaan nurmikon, kun teillä on niin paljon hommaa."
6. "Olen menossa apteekkiin, tarvitsetteko jotain? Voin tuoda samalla."
7. "Minäpä käytän tuon koiran ulkona."
8. "Ihan hyvin voin tehdä lumityöt sillä aikaa kun keität kahvit."

Tein Facebook-sivulleni yllä olevan listauksen, kun tyttäreni olivat 9 kuukauden ikäisiä. Kaikki kahdeksan lausahdusta olen kuullut läheisteni suusta, ja on niitä varmasti enemmänkin. Kaikista pieneltäkin tuntuvista teoista on ollut hyötyä ja iloa. Kaksosvauvaperheen elämä on helpoimmillaankin melkoista hulinaa - ainakin meillä oli - vaikka lapset olivatkin "helppoja" vauvoja. Mutta niitä oli kaksi. Kaksi ei mene siinä kuin yksikin, paitsi kun niitä työntää vaunuissa. Silloin eroa ei melkein edes huomaa.

Olen aina ollut vähän huono pyytämään apua, olen sitä tyyppiä että "Kyllä minä pärjään". Onneksi ympärilläni on ihmisiä, jotka osaavat vaivihkaa, melkein huomaamatta, tarjota apuaan. Aluksi avun pyytäminen oli hankalaa. Kun on aina pärjännyt ja lapsiaan kovasti odottanut, oman rajallisuuden hyväksyminen tuntui vaikealta. Nyttemmin kysäisen  apuja jo ihan suoraan, rima on laskenut. Olen huomannut, että apua saa lähes aina kun sitä pyytää ja ihmiset auttavat mielellään.

Kaikenlaiset paketit, joita pikkulapsiaikana tuotiin lahjaksi, olivat kivoja ja lähes poikkeuksetta käyttiksiä, mutta näitä ja näiden kaltaisia lahjoja aion itse "maksella takaisin" muille pikkulapsiperheille. Listaa tehdessäni kirjoitin "makselen takaisin sitten kun irtoan kotoa", ja nyt reilun vuoden myöhemmin huomaan, että kyllähän tästä jo irtoaa, on irronnut jo jonkin aikaa. Omat lapset ovat jo omien sanojensakin mukaan niin "isoja tyttöjä", että voin hyvin napata ystävän vauvan syliin, jotta ystäväni voi nauttia kupillisen kahvia rauhassa tai keittää puurot kyläilyreissulla. Voin avata korvikepurkin äidille, jonka sylissä rimpuilee nälkäinen puolivuotias, vaikka en heitä tunnekaan. Voin seisoa päivän Lastenmessuilla kertomassa, että ei kaksosten saaminen ole kirous, ja että kyllä siitä vauva-ajastakin hengissä selviää, kun välillä kysäisee apua. Hässäkkävaihe menee ohi nopeasti, vaikka sen ollessa päällä se loppumattomalta tuntuukin. Tulee uusia hässäköitä, mutta silti koko ajan elo helpottuu. Ja oppii myös sen, että ihan pienellä avulla voi olla toiselle valtavan suuri merkitys.


Elämä pienten kaksosten kanssa on joskus tasapainoilua. Toista käsiparia tarvitsisi usein.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti